Sivut


maanantai 31. maaliskuuta 2014

Kevättä rinnassa

Viikonloppu oli oikein rentouttava ja onnistunut. Vaikka enää ei ihan lauantain lämpölukemiin päästykään, oli sunnuntai oiva päivä lähteä ystävän kanssa kävelylle ja välissä hörppästä päiväkahvit paikallisella huoltoasemalla. Oikea olkapää oli kehittämässä jumia ja reipas kävelylenkki ilman olalla roikkuvaa laukkua usein tekee tehtävänsä. Toivottavasti nytkin. Bongasimme kevään ensimmäisen leskenlehden (jee) ja muutenkin kyllä on nyt todella kevättä ilmassa. Ystävä väitti, että naapuripöydän mies tuijotti minua koko kahvittelumme ajan, mutta minä en kyllä huomannut mitään. Tällä kertaa kuitenkin oli oikea rintamasuunta Sitten kun vielä oppisin avaamaan silmäni. 



Tuossa ihan oikeasti tarkeni kurppia kuohuviinit lauantaina!




Lenkkimme jälkeen pojat tulivatkin kotiin. Meidän sunnuntait menevät jo tutulla rutiinilla: kuopuksella on hali- ja pelipäivä, esikoinen puuhaa omiaan, pelailee usein myös. On hienoa huomata, että kevät vaikuttaa teiniinkin niin, että usein mieluummin lähtee pyörällä kylille kavereita tapaamaan kun kököttää tietokoneen äärellä. Talvella tämä asia on luonnollisesti vähän toisinpäin. Kun vielä saisi itsensä useammin läppärin ääreltä muihin hommiin... Se voisi helpottaa myös hartian olotilaa. Muistin tosin pitkästä aikaa vanhan ystäväni kauratyynyn - kiitos Helmi - ja laitoin sen mozzarellatikkujen jälkeen uuniin ja haudoin hartioitani vielä silläkin. Illalla vielä rentouttava sauna esikoisen kanssa. Jollei nyt tokene niin ei sitten millään. Kelpaa aloittaa arki.


***

Yritin tehdä Arttoriuksen maapähkinävoita. Ei tullut takkia, tuli housut. Se ei oikein onnistunut, ja kun rupesin googlaamaan ohjetta jolla katastrofin korjaisin, törmäsin maapähkinävoipikkuleipiin. Niistä tuli oikein hyviä!




Ainoa ongelma näissä oli, että eivät maistuneet kummallekaan pojista. Arvatkaa kuka ne sitten joutui pistelemään poskeensa? Röyh!

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Kuukutinmunia

Olen viime viikkoina saanut itseni kiinni siitä, että hymyilen leveästi näennäisesti aivan ilman syytä. Hyräilen tai suorastaan hoilotan autoradion tahdissa mitä merkillisimpiä biisejä. Aurinko paistaa ja se tuntuu paistavan suoraan sydämeeni. Minä Olen Onnellinen. Siitäkin huolimatta, että raha-asiamme ovat jatkuvasti vähän miten kuten; minä saan liian vähän palkkaa suhteessa siihen mitä asuminen tällä hetkellä maksaa. Auto pitää uusia ja halvempaa kämppää keskustasta ei ole näköpiirissä. Altistus vaivaa ja yksinäinen, jakamaton vastuukin painaa, mutta silti: Minä Olen Onnellinen. Välillä tulee sellaisia pakahduttavia aaltoja ja silloin ei auta kuin lähteä mukaan tunteeseen. Ihan mahtavaa!

Lienevätkö niitä Leena Erkkilän Kukkutimurusia vai mitä? "Kukkutimuruset ovat asioita, joita keltamekkoenkelit keräävät säkkiinsä ja tyhjentävät tuikeitten ihmisten iloksi. Asioita, joille voi hymyillä, nauraa, asioita, joista voi kiittää ja riemuita." Oli mitä oli, otan ne mieluusti vastaan. Muistan senkin ajan, kun tavallaan oli asiat hyvin, ei tarvinut laskea pennosia joka käänteessä, oli perhe ja parisuhde, mutta silti mieli oli musta. Nyt ei ole. Olen jopa huomannut sellaisen hassun yksittäisen jutun, että en enää pysty laskemaan kuukautisten tuloa pms-oireiden perusteella. Niitä ei nimittäin ole. Kun ympäriltä on poistunut asiat ja ihmiset jotka rassasivat, veivät energiaa, on tämäkin kiusa tasaantunut. Jotenkin on aika helppoa nyt juuri uskoa, että onni lähtee itsestä.


Mr Longface muutti
olohuoneeseen


Yksi päivänselvä kukkutimurunen on hyvät ystävät ja niiden kanssa vietetty aika. Minulla oli eilisillan kylässä kaksi mahtavaa naista. Söimme, joimme, juttelimme, päivitimme kuulumisia, hyviä ja huonoja, itkimme ja nauroimme.

***

Niin, ja tietysti on pakko tähän yhteyteen kertoa entisen kollegani tarina siitä, kun he etsivät kuumeisesti asiakkaalle kirjaa "kuukutinmunia". Kas, kun ei tietokannoista löytynyt, mutta sitten joku hoksasi mistä oli kyse. Tämä on vähän sama sarjaa kuin se, että aikanaan minulta kysyttiin "sitä kirjaa josta puhutaan nyt joka paikassa, se Leijona makuuhuoneessa". Hellstenin Virtahepo olohuoneessa oli se mitä oikeasti tarkoitettiin. Eivät koneet olisi osanneet auttaa tässäkään tapauksessa. Joskus - ja aika usein - ihminen peittoaa tekniikan!

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ihana vapaa

Karautimme ystävän kanssa lähikaupunkiin virallisen viikonlopun alkamisen kunniaksi. Minullahan toki oli jo eilinen vapaata, ja nelipäiväinen viikko kyllä sopii tämänhetkisiin tunnelmiini oikein hyvin. Ehtii toipua alkuviikon rasituksista ja ellimistökin paremmin puhdistua. 25 tuntia töitä vaan on aika vähän. Siksi huomaan, että minulle kertyy koko ajan plussaa ja - hupsis - ennen kun huomaankaan, sitä onkin vähän enemmänkin. Laskeskelin, että saatan jopa pitää vappuviikon kokonaan ylityövapaita jos tämä meno jatkuu. Ei sinänsä hullumpaa sekään, kun vapunpäivä osuu tänä vuonna torstaille, eikä kollegoiden tarvitse paikata minun iltavuoroanikaan.

Markettireissu meni mukavasti, lurppasimme päiväkahvitkin ja sain taas sellaisia ruokatarpeita täydennettyä, joita ei meitä täältä maalta luomuna saa. Feta, kermaviili, viini, sen sellaiset... Kävin myös ensimmäistä kertaa Punnitse & Säästä -kaupassa ja oi voi, tiedänpä, mihin tästälähin rahani kannan. Kaikkea ihanaa, pähkinää, kuivattuja hedelmiä ja karkkeja luomuna. Nam! Tulipa hyvä mieli yhdestä vaivaisesta kauppalöydöstä! Tänään täytyy käydä vielä kotikylän kaupoilla, koska oikeasti vihaan isoissa marketeissa asiointia. Ostan sieltä vain pakollisen, sitten juoksen pakoon ja lujaa.

Loput nappaan tutuista ja turvallisista lähikaupoistani joissa tiedän tarkkaan missä mitäkin on ja tuen näin myös maaseudun palveluja. Olen jäänyt oikein miettimään tätä tematiikkaa, ja täällä, kun tuntee kauppiaat nimeltä ja naama on tuttu muistakin yhteyksistä, tulee tietynlainen lukkarinrakkaus ja sympatia vielä esiin. Minä olen valinnut pääasiallisen kaupan jossa asioin aivan muilla perusteilla kuin hinnan taikka bonusten suuruuden mukaan. Järkevää tai ei, mutta näin se minulla toimii. Marketeissa taas on ihan sama kumpaan menee, kun meininki on kasvottomampaa.



Yöllä on vielä kylmää, mutta päivällä tarkenisi jo terassilla.
Tänään aion avata terassikauden: 9 astetta ja aurinkoista luvassa!



***


Tänään vietetään Earth Houria kello 20.30-21.30 sammuttamalla turhat valot. Helppoa kuin heinänteko, vietämme naisten iltaa sitten kynttilän valossa.

Täten siis ilmoittaudun mukaan (ties kuinka monetta kertaa). Virallisesti se olisi pitänyt tehdä Facebookissa, mutta kun minä en edelleenkään siellä ole. Joskus kiukuttaa, kun oletetaan, että kaikki voivat sitä kautta osallistua yhteen jos toiseenkin juttuun, arvontoihin, tempauksiin jne. Vaihtoehtoista kanavaa ei aina ole. Grrr. No, joka tapauksessa - tämän vuotisen teeman mukaisesti - minun henkilökohtaiset sympatiani ovat mursujen puolella, vaikka unohtaa ei toki sovi jääkarhuja tai naalejakaan. Asustelin aikanaan Oulussa kimppakämpässä Mursu -sukunimisen tytön kanssa. Elämään on jäänyt ihana tarina siitä, kun hän jonotti lääkärin vastaanotolle. Yksi ovi oli auennut, ja lääkäri oli huutanut "Mursu". Ystäväni nousi jo seisomaan, kun toinen ovi aukesi, ja sieltä kajahti "Iso-Mursu". Sekä Mursu, Iso-Mursu että muut jonottajat olivat purskahtaneet nauruun, kun jälkimmäinen oli ollut kämppistäni huomattavasti kookkaampi nainen.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Hymykuoppia arjen pintaan

Minä nukun yöni työmaa-alueen laitamilla. Toinen pupuistamme rakastaa pahvilaatikoita. Niissä on turvallista ottaa päivätorkkuja - eivät haukat taikka kotkat pääse nappaamaan. Ei niitä kyllä montaa ole meillä näkynyt.  Ja ehkä ihan hyvä niin, koska opin vast ikään uuden version kaikkien tuntemasta Kuu kiurusta kesään -lorusta: västäräkistä vähäsen, kotkasta koko kossu. No mutta takaisin pupuihin. Paitsi että pahvilaatikot ovat turvallisia paikkoja, niitä on mahtavaa nakertaa ja raapia. Tuossa alla olevassa kuvassa edellisen jäänteet jotka heitin jo roskiin. Siihen oli järsitty "takaovi" tai pakoaukko kenties maata pitkin tulevien vihollisten hyökkäysten varalta. Kuten kuvasta myös näkyy, sekä lattia että katto ovat aika lailla raadellut. Mahtavaa puuhaa! Niinpä nappasin töistä tuon tilalle uuden ja ilahdutin pupuherraa sillä.




Eipä tiennyt tyttö... Se vain asiassa on ikävää, että puput ovat hämäräeläimiä ja varsin aktiivisia siihen aikaan kun me normaalisti nukumme. Voitteko kuvitella nukkuvanne sikeästi sellaisen työmaan viereisessä huoneessa, jossa sekä jyrsitään että raastetaan pahvia sananmukaisesti kynsin hampain? Joo en minäkään. Mikä virhe! Ja tuossa alakuvassa se nyt istuu viattomana kuin mikä, pahvin riekaleiden keskellä. Lurk ki! Lauleskelemme sille esikoisen kanssa Tohtori Orffin maanmainiota Virtasen Jone -biisiä: "Täältä tulee Virtasen Jone, hän on oikea kaivinkone. Lapiokäsillään kaivaa vaan ei tarvitse lapiota laisinkaan. Kerran kaivoi Kiinaan asti, tyylikkäästi ja rohkeasti ... Hieno mies tuo Virtasen Jone, virtaviivainen kaivinkone, hymykuoppia kaivaa arjen pintaan, surutkin tasaa samaan hintaan".






Minun tämän viikkoinen työrupeamani puolestaan päättyi eiliseen iltavuoroon. Nyt on pitkä viikonloppu ja kuopuskin jo isällään. Jospa saisin tässä nukuttuakin!


***

Mikä ihmeen hakusana se tämä on:

kalle tahtoo koputella

???

Kalle voi tulla lauantaina koputtelemaan, silloin on täysin lapsivapaata...

torstai 27. maaliskuuta 2014

Marjaanan nuoruusvuodet

Harry Potter on edelleen työn alla. Aletaan toki olla jo ihan lopussa ja kovin jännissä paikoissa, mutta loppuratkaisu jää luettavaksi vasta kun kuopus tulee isältään. Toistaiseksi ei ole vielä pelottanut, ja onneksi huumoriakin löytyy. Eniten kuopusta on naurattanut Ronin "käytetty", isoveljen vanha rotta Kutka, joka nukkuu koko ajan ja se, kun minä kommentoin Dudley Dursleytä "kiittämättömäksi kakaraksi". Sitä se jaksaa hokea ja hihitellä. Saa varmasti opettajakin kuulla, ja luulee minun puhuneen omista lapsistani. Kirjateema jatkukoon, koska kommenteissa ruvettiin muistelemaan niitä kirjoja joita sitten ahmimisiässä on kilokaupalla kannettu kotiin. Sitä tein kyllä minäkin. Muistan vieläkin sen upean tunteen, kun löysin uuden sarjan josta innostuin, ja niitä oli kirjaston hyllyssä pitkä rivi. Lukemista riitti taas hetkeksi. Kaikki Tiinat, Lotat, Neiti Etsivät, Viisikot, Sos- ja Salaisuus -sarjat on luettu. Samoin kuin Seljan tytöt, Pikku Naisia ja Anna-sarja. Salaisuuksien puutarha, Anni Swanin kirjat, Mary Marckin kirjat, jotka olin autuaasti unohtanut ja jotka yksi teistä palautti mieleeni.



Tykkäsikö kukaan muu Nikke-kirjoista?
Minä rakastin niitä!



Oli pakko tehdä toivioretki kirjastomme varastoon. Mitä kaikkea sieltä vielä löytyikään: Ursula-kirjat, Sisar Helena -sarja, Agathon Sax -dekkarit, Pieni Tuittupää -kirjat ja tietysti kaikki Maria Gripen teokset, mm. Pörriäinen lentää hämärissä ja Hissillä neljänteen kerrokseen... Tuntuu, että luin melkein kaiken, mitä tarjolla oli, jopa Jules Vernet. Paitsi, että jostain syystä en muista lukeneeni hevoskirjoja, joita nykytytöt ahmivat. Joko niitä ei silloin vielä ollut tai sitten en vaan innostunu niistä, tiedä häntä. (No pitihän tämä tarkistaa: Merja Jalo aloitti Nummela ponitalli -sarjan vuonna 1977, joten olisin minä mukaan ehtinyt. Nyt sarjassa on jo yli 80 osaa ja Merja Jalo on kirjoittanut lukuisia muitakin hevos- ja eläinaiheisia sarjoja kuin tuon.)

Olisi siellä ollut vielä muitakin, mutta muistan tehneeni raivausta rankalla kädellä tuonne töihin tultuani. En vaan voinut jättää kaikkia kirjoja pelkästään sillä verukkeella, että ne herättävät minussa muistoja. Nykylapset kun eivät olleet tarttuneet niihin vuosikausiin, eikä varastoonkaan mahdottomia mahdu. Mutta nostalginen olo tuli jo näistäkin!

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Voimaa valosta

Olen palannut töihin. Aikamoista haipakkaahan tämä on ollut. Liekö johtunut siitä että olin reilun viikon poissa vai kasaantuuko toisinaan hommat muuten vaan. Maanantain aloitin esimiesfoorumilla jossa kävimme läpi ajankohtaisia asioita, mm. työterveydenhuollon heikennyksiä ja toimintaohjeita sisäilmaongelmien ilmetessä. Huokaus. Tiistaina minulla oli kirjastokimppamme ohjausryhmän kokous lähikaupungissa ja matkoineen siinä menikin sitten ihan koko työpäivä. Tänään pitää pitää "työpaikkapalaveri" ja saattaa kollegat ajan tasalle noista alkuviikon kokoontumisten aiheista. Meillä tosin työpaikkapalaveri on sellainen epävirallinen kahvituokio, jossa jutellaan myös niitä näitä oikeiden työjuttujenkin lomassa. Se on ihan parasta ja minusta oikeasti tärkeääkin. Ja huomenna onkin sitten jo tämän viikon viimeinen työpäivä - ja pääsen iltavuoroon ja tiskiin tapaamaan asiakkaita. 


Joku kiipesi minun maljakossani...



Keli on ollut upean lämmin ja aurinkoinen, paitsi aamuisin. Kuopuksen vaatetus on ongelmallinen, koska aamulla tarvitsee vielä toppaa ylle ja iltapäivällä taas läkähtyy samoissa tamineissa. Johtuneeko tästä, että kurppukipu vaivaa edelleen välillä. Eilen jopa käytin häntä pikatestissä angiinan varalta, mutta mitään sellaista ei onneksi ole. Tuntuu, että auringosta ja keväästä tulee rutkasti lisää virtaa, vaikka en ole mitenkään erityisemmin kärsinyt pimeydestä taikka pitkästä talvesta. Huomaan silti myös herääväni eri tavalla eroon. Eilen kaupungissa katselin ihmisiä ja uskaltauduin jopa katsomaan silmiin, hymyilemään. Josko minä nyt heräisin eron jälkeisestä ruususen unestanikin...

***

Taas kuopuksen kummallisuuksia.

"Äiteillä on seitsemäs aisti ja isillä kuudes."
Aha. Mihin se perustuu?
"No, äidit on niin hyviä laittamaan ruokaa ja huolehtimaan ja isät taas viisaita ja hyviä nostamaan puntteja."
Hmm, miten noi liittyy aisteihin?
"Ne erikoiset kyvyt voi nostaa ja lisätä niitä aisteja."

Mahtavaa, minulla on erikoinen kyky laittaa hyvää ruokaa ja sen ansiosta myös seitsemäs aisti?

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Iloisia uutisia, iloinen päivä

Ai että, pitkästä aikaa en ole pysyä housuissani! Saimme todella rivakalla tahdilla vakuutusyhtiöltä päätöksen korvauksista. Alkukuustahan meillä sattui katastrofi: leivänpaahdin iski kipinää, aiheutti virtapiikin ja kodinelektroniikan joukkoitsemurhan. Aluksi sain vakuutusyhtiöltä ohjeeksi pyytää korjausarviot sekä esikoisen tietokoneesta että televisiosta. Pelkät arviot olisivat maksaneet yhteensä 150€. Soitin heille ja kysyin onko se järkevää ja ihan välttämätöntä, koska pelkäsin, että joudun vaan enemmän ja enemmän miinukselle. Puhelimeen sattuneen virkailijan mielestä se ei ollut, ja koitti asetella sanansa sievästi, kun rivien välistä kritisoi vähän kollegansa pyyntöä. Sovimme, että lähetän television huoltoon ja pyydän korjata mikäli tulee halvemmaksi kuin uuden vastaavan hankkiminen. Tietokoneeseen sain luvan tilata uuden osan rikkoutuneen tilalle ja that's it. Tarvittavat paperit toimitin sunnuntaina sähköisesti heille ja eilen jo oli päätös vakuutuskansiossani.






Yhteensä noihin manöövereihin ja uuteen paahtimeen meni ihan piirua vaille 900€ ja olin kyllä aika lailla kusi sukassa, koska tiedätte rahatilanteeni. Pelkäsin, että se ensimmäinen nipottava vakuutusvirkailija tyrmää hakemukseni kokonaan, mutta sain 150€:n omavastuuta lukuunottamatta koko summan takaisin. Jihuu! Ja vielä toinen jihuu, kun ihana äitini, joka oli heti katastrofista luettuaan soittanut minulle ja luvannut auttaa, maksoi sitten vielä omavastuunkin tililleni. Huh, selvisimme siis säikähdyksellä. Vaikka sunnuntaina olimme herkutelleet letuilla - huomatkaa liekit ja konjakki sekä lennokas letunpaistaja kuvissa - annoin päätöksen kunniaksi esikoisen leipoa yllätyspiirakkaa vielä eilen, kun hänen teki niin kauheasti mieli. Kaivoi ainekset kaapeista ja sovelteli ohjeita ja keksi omasta päästään. Saimme muropohjaisen banaani-sitruuna-rahkapiiraan, jossa oli marenki päällä. Slurps!



Se maistui paremmalle kuin näyttää
tässä kuvassa


Minä laitoin ruokaa ja esikoinen leipoi - ihana tunnelma keittiössä. Pistimmepä välillä ihan lauluksikin. Elämä menikin sitten kerralla yhdeksi hekutteluksi, mutta suotakoon se välillä.


***

Housut meinasi tippua siksikin, kun paikkakunnallemme on ilmestynyt Uusi Mies. Se lukee kirjoja, on charmantti, miellyttävä ja hymyilevä. Hmm... lainasin itselleni uudenuutukaisen Loitsun mahti -kirjan, jossa on mm. lemmenloitsuja. Taidanpa lausua heti pari:


Mistä on pulmat puuttuneet,
taikiet tapahtuneet,
kuin ei sulhaiset suvaitse
eikä noua nuoret miehet?


Tuo kiima toista miestä,
jonka sormukset sopisi,
ja joka ei ole viinan juoja
eikä tupakan syöjä.
Tuo räätälit, tuo suutarit,
tuo herrat sekä narrit, 
kilpaa heitä kiiättele.


Seiso sekka, nouse nokka,
tämän piian pillun päälle!

(Lainaukset Henni Ilomäen kirjasta Loitsun mahti.)

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Velhomainen viikonloppu

"Miten se nyt meni? Miksen mä ikinä muista mitään? Oonkohan mä kotoisin ulkoavaruudesta?" kysyi kuopus. Totta puhuen sama on käynyt minulla joskus mielessä, kun kuuntelen herran juttuja ja katselen sen touhuja. (Muistissa ei kyllä oikeasti ole mitään vikaa, päästelee ulkomuistista pitkiä pätkiä Risto Räppääjistä ja Ella-kirjoista ja huomasinpa yhdellä lukemalla Harry Potteristakin jotain jääneen sanatarkasti mieleen.) Viikonlopun olimme kahden ja sain kunnon rautaisannoksen kuopuksen seuraa ja juttuja. Avaraa Luontoa ja vaippapaviaaneja katsellessa mietin hetken, että onko järkevää joka viikko altistaa itsensä niille miljoonille kysymyksille, joita ohjelma nostaa pintaan. Tai niille huomioille: "Noilla on paksut pyllyt. Jopa paksummat kun sulla ja sulla on tosi paksu". Vaippapaviaaneista tulikin mieleeni TitiVITUNtyyn kuolematon simpanssien sukukokous.




Lauantaina ilma oli upea ja sen kunniaksi kävimme lähimaastossa pyöräilemässä. Nappasin mukaan pajunkissoja ja pupuille tuliaisiksi pajun oksat myös. Intouduin raahaamaan pöydän ja tuolit terassille, koska ensi viikolle luvattiin aurinkoista ja kahdeksaa astetta lämmintä. Puuttuu vain se kuohuviinipullo! Sunnuntaina olikin sitten harmaampaa ja vettä ja räntääkin vihmoi.  Myös ensi viikon ennuste ehti vaihtua vähän viileämmäksi. Hain esikoisen kotiin, kuopukselle tuli kaveri kylään ja minä kahvitin hänen äitinsä. Ystävä kävi vielä illalla syömässä esikoisen liekittämiä lettuja. Olen varmaan ainoa äiti joka ostaa konjakkia alaikäiselle pojalleen. Leppoisa ja mukava viikonloppu kaiken kaikkiaan.

Harry Potterkin eteni aika lailla. Ensimmäisenä sunnuntaiaamuna kuopus varmisti, että luetaanhan taas sitä. Olemme nyt reippaasti yli puolen välin Viisasten kivessä, vaikka aloitimme vasta perjantaina. Ilahtuneena totesimme, että jäljellä on vielä kuusi muuta Potteria, jahka tästä selvitään. Esikoiselle tosin jouduin viimeisiä osia sensuroimaan, kun olivat niin hurjia. Ehkä tahti vähän hidastuu ja kuopus ennättää kasvaa?


***

Tormäsin nettilehtiä lukiessani uuteen termiin. Voice Of Finlandissa on kuulemma tänä vuonna odotettavissa ennätysmäisen maukasta korvakarkkia. Tottahan tämä on johdettu termistä eye candy, "silmäkarkki", silmää miellyttävä asia, joka ei sekään yhtään paremmin minun kielitajuuni mene. Lähinnä korvakarkista tulee mieleen nämä:




Mukavaa alkavaa viikkoa itse kullekin!

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Eilinen teema jatkuu

Lukiessani Harry Potteria kuopukselle pälkähti päähän, että onkohan tämä niitä kirjoja, joita minun poikani aikuisina muistavat. Minulla nimittäin on lukuisia kirjoja joita vanhempani minulle lukivat ja jotka edelleen ovat hyvin rakkaita. Ne muun muassa olivat niitä, joista en voinut luopua, kun muutimme hometalosta.

Kaikista rakkain on Tiitiäisen satupuu, jonka tietyt runot osaan edelleenkin aivan ulkoa. Marjan pikku sammakko, hiivapalan söi, paisui niin kuin taikina ja päänsä kattoon löi...

Paljon luettiin myös Hanhiemon iloisen lippaan runoja, joista muistan katkelmia myös. Pölhö Pekka Pöllölästä tortun näki kerran. Kysyi silloin leipurilta "Saiskos palan verran"...

Yksi kirja, joka minulle on jostain syystä jäänyt mieleen, on Leena Erkkilän Kukkutimurusia. En ole varma luettiinko tätä minulle pienenä vai löysinkö se itse ja sitten luin esikoiselle. Tämä on sinänsä varsin kummallinen valinta, koska tarinat ovat väliin aika uskonnollisia.

Sitten ovat tietysti Onneli ja Anneli -kirjat. Ne ihanasti kutkuttivat pienen tytön mielikuvitusta. Asua aivan kahdestaan parhaan kaverin kanssa suloisessa talossa, jossa kaikki on pientä, mittatilaustyönä tehtyä ja naapuritkin ovat hurmaavia. Oih!






Onnelia ja Annelia lukuunottamatta olen lukenut näitä kaikkia paljon myös omille pojilleni. Tuo Merkillinen lipas, jossa on norjalaisia kansansatuja, tuo mieleeni yhden kuopuksen kuolemattomista. Olimme naapurikaupungin uimahallissa, joka oli vasta remontoitu ja siellä tuoksui todella "uudelta". Esikoinen meni kuopuksen isän kanssa miesten puolelle ja kuopus tuli minun kanssani naisten osastolle. Kun avasimme saunan oven, pieni poika totesi "Täällä tuoksuu kristityn veri!" Se oli suora lainaus sadusta Pojat ja jättiläiset tunturimetsässä, ja olin varsin tyytyväinen kaikista niitä silloin vielä puuttuvista kirjaimista, joiden johdosta ihan kaikki eivät varmasti täysin ymmärtäneet mitä pieni poika lausahti. 

Toinen kohta, jossa olen ollut puhevioista onnellinen, on, kun esikoinen taannoin avasi televisiolupatarkastajalle oven ilkialastomana huulipunani naamallaan. Hän vastasi miehen sinäänsä viattomaan kysymykseen "Onko äiti tai isä kotona?" kertomalla koko hengästyttävän tarinan siitä, että hänellä ei ole isää vaan siemenisä, joka tarkoittaa sitä, että äiti halusi häntä niin kovasti että pyysi siemenen yhdeltä mieheltä joka oli joko Matti tai Pekka (nimet muutettu). Sama lupatarkastaja kävi pian tänne maalle muutettuamme ovellamme ja jostain syystä muisti meidät, vaikka paikkakuntakin oli välissä vaihtunut...

Olisi mukava kuulla mitä kirjoja sinä muistat lapsuudestasi?

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kirja kantaa ja tarina vie

Esikoinen lähtikin ystävälleen yökylään, joten saimme kuopuksen kanssa laatuaikaa kahdestaan. Ja varsin pitkään, koska voi olla, että teini viettää toisenkin yön poissa kun kerran raahattiin tietokonekin kyläpaikkaan. Kuopus puolestaan tuli kotiin jo aamupäivällä, koska kurkkukipu jatkui, eikä päässyt kouluun. Pötköttelimme rauhassa kotosalla ja rupesimme lukemaan Harry Potteria. Aivan kuten arvasinkin, kuopus on täpinöissään. Ja niin olen minäkin. Siitä on liki kymmenen vuotta aikaa, kun aloitin niiden lukemisen esikoiselle ja on jo korkea aika minunkin verestää muistoja. Ihan liian vähän tulee muutenkin luettua ääneen, koska kuopuskin lukee jo itse. Iltasadut on korvattu jo jonkin aikaa äänikirjoilla (laiska minä), mutta tämä on aivan ihanaa, maata sohvalla pitkiä aikoja ja nauttia hyvästä tarinasta. On upeaa huomata, miten kuopus ensin seilaa, ei meinaa päästä kirjaan kiinni, mutta jähmettyy sitten, kuuntelee herpaantumatta ja vaatii lisää jos meinaan lopettaa.


Meillä asuu kaksi murmelia


Ainoa huono puoli asiassa on, että kurkkuni kuivuu ja ääni meinaa mennä. Liekö se tämä tulollaan oleva tauti vai sittenkin vanha kirja, joka on seurannut mukana kodista toiseen? Kyllä, myöskin sieltä homeisesta. Ohjehan on, että kaikki sellainen irtain, jota ei pysty puhdistamaan, olisi hyvä hävitää. Tätä emme noudattaneet pilkuntarkasti, koska onneksi en sentään kokenut saavani tavaroistamme oireita. Vaatteet ja muut tekstiilit pestiin kuudessakymmenessä etikan kanssa. Uusin konsti on lisätä mukaan vähän myös ruokasoodaa. Sängyt ja vuodevaatteet uusittiin kokonaan ja huonekasveista luovuttiin. Ne kirjat, joita en hennonut heittää pois, piilotettiin lasiovien taakse. Harry Potterit ovat juuri näitä. Mutta on se hurjaa, jos ääni katoa niitä lukiessa edelleen, vaikka muutimme hometalosta pois jo vuonna 2009. Huh huh!

Esikoinen ei ole innostunut kirjoista kuin aika ajoin. Tällä hetkellä hän lukee äidinkielen esitelmää varten Kauko Röyhkää. Juha Vuorisen hän hylkäsi,  "koska siinä ei oo selkeetä juonta". Nyt on kesken Tien laidalla Waterloo, josta minä teininä kyllä tykkäsin. Saa nähdä miten käy esikoisella. Toinen valinta samalta kirjailijalta oli helppo: Miss Farkku-Suomi. Vaikka aika on eri, niin nuorten maailma on jollain lailla kuitenkin aina sama. Illalla kuopus kaivoi vielä Parvelan Ella ja seitsemän törppöä -kirjan ja halusi lukea sen itse loppuun sängyssä nukkumaan mennessä. Olen aivan pakahtua, kun hyvä kirja vie mukanaan myös lapsen. Sen parempaa perintöä en voi näille antaa.  

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Jalkapalloileva johtaja

Piti käväistä eilen työmaalla, koska meille tuli uusi ilmanpuhdistin. Onhan näitä ollut ja testattu, yhtä sun toista ja koko ajan tuntuu uusia tulevan markkinoille. Tämän vempeleen myyjä on kuitenkin itsekin käynyt läpi homehelvetin, joten tuntui vakuuttavammalta kuin muut sanoessaan, ettei kehtaisi kaupata tuotetta johon ei itse usko. (Tälle perheelle kävi muuten hyvin, toisin kuin Hesarin artikkelissa haastatellulle, joka edelleen odottaa korjauksia upouuteen kotiinsa. Jos minun kattoni näyttäisi tuolta, muuttaisin heti evakkoon. Mutta minä tiedänkin, mitä homeille altistumisesta voi seurata.) Sain tuotteen testikäytöön ilmaiseksi, koska se on aivan uusi kotimainen ja kaipaavat referenssejä. Katsotaan. Ei se ota jos ei annakaan.

Sairaslomani jatkuu vielä tämän päivän ja viikonlopun yli oleilen kotosalla. Jo eilen palasin iltapäivällä lueskelemaan ja lepäilemään kotiin. Vähän on jotain tautia liikkeellä, kun esikoinen oli keskiviikon poissa koulusta ja kuopus torstain. Meni kuitenkin isälleen yhdeksi yöksi ja palaa tänään joko kouluun tai sitten suoraan kotiin viikonlopun viettoon. Minullakin jurnii kurkussa joku tai jokin. Rauhaisaa aikaa onkin siis tarkoitus viettää ja karkottaa kaikki pöpöt. Hus siitä!


Tässä syödään "parantavaa herkkua",
tuunasimme edellispäivän munkkeja.


Illan tössyttelinkin sitten teinin kanssa kotona. Luin loppuun Äidinrakkaus-kirjan, ja voin suositella sitä lämpimästi. Lämminhenkinen ja koskettava, vaikkakin vähän ennalta-arvattava. Mutta esikoisromaaniksi varsin vaikuttava. Ja minä nyt vaan en voi vastustaa kirjoja, joissa kokataan hyviä ruokia. Seuraavaksi aloitin hömppädekkaria. On ainakin tullut luettua sairasloman aikana. Kevään uutuuksia pukkaa tasaiseen tahtiin joten jatkossakin on yöpöydällä yhtä sun toista mihin tarttua. 


***

Hassuja hakusanoja taas.

jalkapalloileva johtaja. Minä en ainakaan ole, mutta näen sieluni silmillä tyypin, joka tulee puku tai jakkupuku päällä töihin, ja hänellä on mukanaan jalkapallo, jota hän potkii pitkin käytäviä. Kikkaileekin, tietysti, vaikka hienot kengät eivät siihen parhaat mahdolliset olekaan.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Vappu ennen aikojaan

Ihana Kiki haastoi minut tekemään tällaisen. Kiitos, mielelläni!



1. Lempivärini sisustuksessa

Oranssi, tehostevärinä ruskean kanssa. Tykkään myös todella paljon tummasta puusta.


2. Suosikkini leivonnassa

Kaikki esikoisen herkut, parasta on vaikea valita. Sen sacherkakku on taivaallinen, porkkanakakku tervellinen - heh - ja banoffee vie paikatkin mennessään, slurps. Eilen se pyöräytti vierasvaraksi munkit. Vappua jo odotellaan...


Simaa rupesi tekemään mieli!



3. Viisi blogisuosikkiani

Tuossahan noita oikealla palkissa on pitkä rivi. Erilailla ihania, koskettavia, hauskoja, informatiivisiakin. Tykkään teistä!


4. Hurmaavimmat henkilöhahmot tv:ssä

Lasketaanko Gary, Matt ja George Australian Master Chefistä? Jos sen pitää olla fiktiivinen, niin valitsen epäilemättä hurmaavan neurootikon, Ally McBealin.


5. Design-esine tai huonekalu, joka ei ikinä tule meille

Ei varmasti juuri mikään. Hinnan takia. On myös paljon niitä, joita en esille laittaisi vaikka ilmaiseksi saisin. Löysin Kikin tuolille kaverin, jossa näyttäisi olevan toisessa "etujalassa" sininen Chifonet-rätti. Huokeat 790€. 





Yksi, jota en voisi edes harkita, vaikka kahvientusiasti olenkin, on Cupsolo-keitin. Ekominäni ei sulata sitä muoviroskan määrää, mitä tulee, kun joka ainoa kuppi on omassa kapselissaan. Ylihintaistakin se (siksi) on. Ja maidonvaahdotin puuttuu. Väri on kyllä hyvä...

Paulig Cupsolo Verus -kapselilaite punainen
Kuva täältä


***

Oli tarkoitus täyttää tämä tila jollakin kuopuksen kuolemattomalla, mutta eilen oli kaveri koko päivän kylässä enkä ehtinyt kuulla montaakaan juttua. Esikoinen sen sijaan onnistui purskauttamaan iltateet pihalle sekä minusta että kuopuksen kaverin äidistä, joka tuli poikaansa hakemaan ja istahti hetkeksi. Olimme alkuun koko porukalla munkkien kimpussa, mutta sitten lapset tekivät lähtöä leikkeihinsä. Sanoin, että saa mennä, kunhan pyyhkii sokerit käpälistä ja sanoo sen k-sanan. Esikoinen täräytti: kakka, ja nousi pöydästä. Sekunnin sadasosan ehdin miettiä, että pitäisikö ei-niin-tutun äidin edessä esittää parempaa ihmistä kuin oikeasti olenkaan, mutta mietteet katkesivat onneksi siihen, kun hän repesi railakkaaseen nauruun josta ei meinannut tulla loppua. Huono huumori, paras huumori.

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Oodi äidinrakkaudelle

Eilen oli tarkoitus tehdä huolellisesti suunniteltu täsmäisku lähikaupunkiin. Lähdin 8.15 bussilla pojat vietyäni, käväisin kahdessa tavaratalossa (Anttilasta hain leivänpaahtimen ja Sokokselta huulirasvan), keuhkolääkärillä ja jo 11.15 oli määrä olla jälleen kotona. Niinpä niin, eihän se koskaan mene ihan niin sutjakasti, mutta nyt päivästä sukeutuikin oikein mainio. Ystävä oli soitellut keuhkolääkärillä ollessani kysyäkseen ehtisinkö tavata. Minä olin juuri ennen hänelle takaisin soittamista kysäissyt äitini luota turvapaikkaa ja mahdollisesti myös kyytiä kotiin, kun seuraavan linja-auton lähtöön oli vielä pari tuntia. Käväisin äitillä kahvilla, sain avustusta lääkärin maksuun (kiitos!) ja kyydin puolimatkaan, ystävän luo. Siellä sain ihailla vasta remontoitua kotia ja vielä kotonakin rohkeat, kauniit ja voimakkaat värit piirtyivät verkkokalvoille. Mielettömästi voimia voi saada yllättävistä asioista. Eikä häivääkään kateutta, tällä kertaa!

Ihana ystävä tarjosi minulle paitsi kyydin kylille myös lounaan paikallisen huoltoaseman noutopöydästä ja vaihdoimme syömisen lomassa kuulumiset. Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka pitkään, mutta molempien piti lähteä hakemaan poikia iltapäiväkerhosta. Lounas oli seuran ja ruoan suhteen täydellinen, yksi puute siinä vain oli. Ja siitäkin saan syyttää itseäni. Tälläsin persiini - taas - aivan väärinpäin ruokapaikan penkkiin, koska selkäni takana istui jonkin sortin puolustusvoimain soittokunta - varsin miesvoittoinen sakki joka tapauksessa. Ja vielä univormuissa. Hmmm, olisin saattanut päästä harjoittelemaan sitä kevyttä kevätflirttiä. Damn!


Tätä kirjaa voin lämpimästi suositella!


Niin, se keuhkolääkäri, ihana Osmo Soininvaaran näköinen menninkäinen. Se on huolissaan keuhkoistani. Lievä keuhkofunktion alenema oli vaihtunut tuplalääkityksestä huolimatta viidessä kuukaudessa keskivaikeaksi alenemaksi. Lääke vaihdettiin uuteen, toinen lääke otettiin rinnalle ja uusi kontrolli on jo kesäkuussa.  Saa nähdä mitä tästä tulee. (Itselle muistiin nämä.)


***



Tänään on Minna Canthin päivä ja tasa-arvon päivä. Kuvassa olevan jääkaappimagneetin toi ystävä tuliaisiksi Kuopion reissultaan. Minulle kelpaa kyllä puolikuollut elämäkin. Olen vanhemmiten tullut siihen tulokseen, että mitä arvattavampaa ja rauhaisampaa on, sitä parempi. 

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Toisaalta ja toisaalta

Gnjäääh!

Tylsää.





Inhoan sitä, kun aamulla kurkistaa pakkasmittariin ja toteaa ulkona olevan -17 astetta. Onneksi on sairasloma ja ystävä. Hän otti eilen pojat kyytiin mennessään eikä minun tarvinut käynnistellä Pösöä lainkaan. Myöhemmin kävin torilla hakemassa savukalaa päivälliselle ja auto hurahti nätisti liikkeelle.

Inhoan sitä, kun välillä iskee kateus jonkun toisen kotia katsoessa. Kun saa sisustaa mieleisekseen, omaansa. Kun on mahdollista löytää se Oma Koti. Kun on varaa siihen.

Niinpä niin, se raha.

Inhoan sitä, kun joka paikassa minne menen, tulee oireita. Nenä menee tukkoon, kutisee. Päässä heittää ja ajatus lakkaa kulkemasta. Illalla palelen kotona lämpöpeiton alla.

Toisaalta, eipähän ainakaan minulla ole sitä vaaraa, että hankkisin itselleni sisäilmaongelmaisen kodin. 

Inhottaa olla näin huonossa kunnossa. Saa nähdä mitä keuhkolääkärini tänään lausuu. Ei ole aivan ilmaista huvia sekään, ja apteekkiin menee hävyttömän paljon rahaa kuussa. No, olen minä todella paljon paremmassa kunnossa kuin hometalossa asuessani. En ole sairastanut yhtäkään kunnon flunssaa sitten viime keväisen keuhkokuumeeni, jolle sillekin löytyi syy ja selitys. Vastustuskyky on parantunut huimasti. 

Tuntuu epäreilulta kun joutuu olemaan huolissaan pojista, heidän tulevaisuudestaan, eikä sille kuitenkaan voi tehdä mitään. Altistus ei parane. Kovasti kovasti toivon, että edes kuopus säästyisi pahimmalta. Joka ainoa tauti ja kipu saa minut kuitenkin huolestumaan. Tunnen välillä oloni vainoharhaiseksi.

Joskus se, että on yksin vastuussa, tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta.

Sitten toisaalta taas, kun ajattelen vaikkapa naapureitani, tunnen valittavani turhasta. Toiselta on amputoitu jalka ja siinä on edelleen aavesärkyä. Kipuihin joutuu toisinaan ottamaan morfiinia. Eilen hän lähti käymään sairaalassa. Toisella on keuhkosyöpä ja saa sytostaattihoitoja. Me olemme kuitenkin suht terveitä ja pojat ovat suloisia.

Kotikin on siisti, jynssäsin eilen apinanraivolla. Pesin jopa ikkunat! Nyt kelpaa auringon paistaa.



Asioilla on aina puolensa, ne molemmat.


maanantai 17. maaliskuuta 2014

Aurinkoa ja ahdistusta

Eilen kun heräsin, oli lumi peittänyt yön aikana maan täälläkin. Lauantaipäivä nimittäin oli poutainen ja kaunis, niinpä luulin, että säästyisimme takapakilta. Mutta mikäs tässä, maaliskuutahan vielä eletään aika pitkän matkaa. Vietin rauhallisen aamun ja kävin haistelemassa sen kämpän. Eipä ei, mutta kun tiesin sen etukäteen ja asunto oli kovin rähjäinen, en edes pettynyt kovasti. Vaikka mietin huonejärjestystä ja remonttia, en saanut sellaisia kiksejä että olisi hirveästi harmittanut. Etsintä jatkukoon. Kuopuksen isä toi sitten pian näytössä vierailuni jälkeen molemmat pojat kotiin. Muuten lötköttemme rauhassa, mutta usutin pojat siivoamaan omat huoneensa sellaiseen kuosiin, että mahdun tänään sinne imurin kanssa. Päätin kerrankin siivota niin, että he eivät ole jaloissa. Josko tulisi sitten vaikka vähän tehokkaampi kevätsiivous tehtyä? Olen saanut ladattua akkuja sen verran, että uskon jaksavani. Ja saanhan levätä vielä tämänkin viikon.


Lumen alta pukkaa narsissia ja tulppaania...


Huomenna on aika keuhkolääkärilleni ja sitä varten on taas matkattava lähikaupunkiin. Samalla reissulla haen uuden paahtimen sen kodinkoneiden joukkoitsemurhan aiheuttaneen tilalle. Muutoin koitan hoitaa reissun mahdollisimman nopeasti ja joutua taas kotiin lepäilemään. Minkäänlaiseen tuhlaamiseen ei todellakaan ole varaa, hyvä jos edes tuohon käyntiin. Raha-asiat kaatuvat taas kerralla päälle. Miksi oi miksi kaikki aina kasaantuu? Sen lisäksi, että korjausarviot ja vakuutusyhtiöasia on edelleen suloisesti levällään selvisi, että Soneran laskut eivät ole päätyneet minulle saakka vähään aikaan. Ainakin kaksi laajakaistalaskua ja yksi puhelinlasku on tulematta. Se selvisi sillä tavalla, että karhusivat ensimmäistä nettilaskua, jota siis en ollut lainkaan saanut. Jotain mätää sähköisessä laskutuksessa. Viimeinen pisara meinasi olla kuopuksen isä joka totesi, että poika tarvitsee uuden pyörän. Hän toki osti edellisen, mutta vastasin yks kantaan, että sellainen on luvassa aikaisintaan huhtikuun palkasta jos silloinkaan. A-his-taa! Onneksi paistaa edes aurinko...


***

Kummallisia hakusanoja:

mikä pms huumori No ei muuten mikään, jos minulta kysytään. Ei ole leikin asia se.

tee itse viherseinä Suosittelen tutkittua tuotetta jos tarkoitus on parantaa sisäilmaa. Jos tulee vaan esteettiseksi elementiksi, mikä ettei.

paleodietti ilman lihaa Jaa-a. Ei taida oikein terveellisesti onnistua, niin paljon pitää jättää ruoka-aineita pois.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Outo oranssi erakko

Eilen ajelimme esikoisen kanssa lähikaupunkiin. Hän jopa melkein kehtasi kulkea vierelläni, vaikka rynnistin hullun tädin oranssi-vihreissä tamineissani (ks. kuva alla). Kai se on tottunut? Kengät löytyivät onneksi ensimmäisestä kaupasta eivätkä edes saaneet minua aivan vararikkoon. Täytyy sanoa sen verran, että valikoima ei järin suuri ole, kun on kyse tuon kokoluokan (46) kolpottimista. Vaihtoehtoja taisi olla neljät joista yhdet paljastuivat tarkemman tarkastelun jälkeen sisäpelikengiksi. Yhdet noista kolmesta esikoinen, jolla on hyvin selkeä näkemys siitä mitä päälleen/jalkaansa laittaa, onneksi hyväksyi. Huh! Kävimme äitini luona kahvilla ja söimmekin porukalla. Esikoinen jäi yökylään ja minä huristelin kotiin. Pistäydyin vielä illan suussa ystävän luona, mutta loppuillaksi tulin kotiin ja nautin hiljaisesta yksinäisestä olosta. Hmm, tästä pääsemmekin aiheeseen, joka on mietityttänyt minua viikonvaihteen.




Täytyy palata perjantaiseen reissuumme sen verran, että totesin muuttuneeni epäsosiaaliseksi erakoksi. Maalaiseksi. Miehiä pelkääväksi olennoksi. Usein tuossa pienemmässä lähikaupungissa käydessäni törmään erääseen menneisyyden hahmoon. 25 vuotta sitten (jessus, se on ihmisikä!) olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi, asuin Helsingissä ja tapailin siellä, en mitenkään kovin vakavasti, kuten tulette kohta huomaamaan, Juha -nimistä nuorta miestä. Juhannuksena lähdin kotiseudulle festareille ja siellä taasen törmäsin tähän pikkukaupungin Hannuun, joka oli jo joiltain aiemmilta keikoilta tuttu. Hänestä tuli juhannusheilani pariksi päiväksi ja sitten taas palasin pääkaupunkiseudulle Juhan kainaloon. Nuo nimet saavat minulle edelleenkin hymyn huulille - minulla oli todellakin JuHannus!


Äitini luota löytyi sattumalta
kuva minusta juuri noihin aikoihin,
hehheh!


No niin, siis tähän Hannuun. Näen häneen melkein joka toisella käynnilläni tuolla, koska kaupunki on niin pieni. Olen tuudittautunut siihen ajatukseen, että olen muuttunut vuosien saatossa niin paljon, ettei hän tunne eikä muista minua. Mutta muistanhan minäkin hänet, ja tunnen, hmmm, epäloogista. Perjantaina kuljeskelin taas hullun tädin vaatteissani ja täytyy sanoa, että vaikka minua ei tunnistaisi, niin ei ainakaan voinut olla huomaamatta siinä hivenen harmaampien ihmisten joukossa. Seisoin hänen perässään automaatilla (vaivaantuneena). Kipitin kohti kahvilaa kun hän ajoi pyörällä ohitseni ja jäi kioskin eteen lukemaan lööppiä. Oranssi salama vilahti hänen ja kioskin ohi ja livahti kahvilaan, jonne kaveri hetken päästä tuli myös. Mitä tekee miehenpuutteessa oleva maalaisnainen? Menee istumaan perimmäiseen pöytään, selin kaikkiin ihmisiin ja kaivaa vielä kirjan esiin ja uppoutuu siihen korostaakseen epäsosiaalisuuttaan. 

Minä en osaa enää flirttailla! Apua! Auttaisikohan tämä alkava kevät siihen? Nyt täytyy taas opetella katsomaan ihmisiä päin, silmiin ja hymyilemään. Eihän tästä muuten tule mitään!

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Nyt jo rentoa ja reippaampaa

Eilinenkin meni ihanasti akkuja ladatessa. Heräilin rauhassa, seikkailin Blogistaniassa, luin kirjaa ja torkuin. Sitten lähdimmekin ystävän kanssa käväisemään pienemmässä lähikaupungissa. Hänellä oli oikein asia-asiaakin, minä pyöriskelin sillä aikaa kylillä hoitelemassa omiani. Tilipäivän kunniaksi kävimme syömässä maanmainion cotzonen puoliksi. Slurps. Kirpparillakin käväisimme. Lipesin ostolakostani sen verran, että ostin esikoiselle leivontaan lasikulhoja 5kpl yhteensä 3€. Niin tuo ruskea tuolla takana... hmmm, se vain hyppäsi mukaan. Hinta huimat 1,25€. Olen ylpeä itsestäni, kun en sortunut ostamaan yhtä "designvillatakkia" kympillä vaikka se oli ihan minun näköiseni ja väriseni (oranssi). On tunnustettava, että olisin ehkä sortunut, jos se olisi istunut paremmin.




Iltapäiväkin meni rennoissa merkeissä kotona esikoisen kanssa. Aurinko paistoi niin että olisi tehnyt mieli kävelylle mutta tuuli oli sitä luokkaa, että päätin mieluummin säilyttää hiukset päässäni. Saunoimme ja puuhailimme omiamme. Illalla vielä istahdimme ystävän kanssa parin lasillisen ääreen vaihtamaan kunnolla kuulumisia ja katsomaan Voice Of Finlandia. Tänään aion jatkaa samoilla linjoilla, paitsi että olen luvannut heittää esikoisen mummille. Käymme matkalla ostamassa hänelle uudet lenkkarit. Pidetään peukkuja että löytyy, koska ovat muuten joskus olleet hakusassa kohtuuhintaiset sellaiset, kengännumero kun näissä nykyisissäkin on jo 46. Isokenkäinen!

Sunnuntaina olen pitkästä aikaa menossa katsomaan yhtä Mahdollista Majaa, josta kyllä jo etukäteen tiedän, ettei siitä mitään tule. Olen käynyt viereisessä, samanlaisessa, samoihin aikoihin rakennetussa talossa haistelemassa kahtakin kämpää, ja tiedän lopputuloksen tästäkin. Harmi sinänsä, kyseessä on saunallinen pienkerrostalokolmio järvinäköalalla, kävelymatkan päässä keskustasta. Vaikka eihän se rakennusvuosi sinällään mitään kerro, juuri uutisoitiin Helsingin Sanomissa, että uusissa taloissa on luvattoman paljon rakennusvirheitä. Ja pian on kosteusvaurioita ja sisäilmaongelmiakin. "Syynä asenne, raha, ja tyhmyys." Niinpä niin, luulisi sen nyt jokaisen tietävän, että märkää eristettä ei kannata laittaa seinään. Taikka että vaikka betonin kuivuminen on aikamoisen hidasta hommaa, ei siihen päälle kannata mennä asentamaan pintamateriaaleja ennen kun se ihan oikeasti on kuivunut.


Vielä tälle päivälle luvassa auringon pilkahduksia. Jokohan nyt pääsisi kunnolla pihalle?

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Piirun verran parempaa

On tästä nettielämästä jotain hyötyäkin. Eilen sisuunnuin erään teistä kommentin ansiosta ja soitin vielä vakuutusyhtiöön, että onko OIKEASTI järkevää hankkia yhteensä 130€:n korjauslaskelmat. Tämän vakuutuskäsittelijän mielestä ei ollut, joten pääsemme huomattavasti helpommalla kuin alkuun näytti. Riittää, että lähetämme television huoltoon ja he korjaavat sen mikäli korjaus tulee halvemmaksi kuin uuden ostaminen. Muussa tapauksessa lähettävät vain sen maksullisen arvion. Tietokoneeseen tilaamme uuden näytönohjaimen, poika asentaa sen itse, ja vakuutusyhtiö saattaa korvata myös tämän asennustyön tuntitaksan mukaan. Johan lähti lyyti kirjoittamaan. Tottahan tässä maksellaan yhtä ja toista ennakkoon ja sitten toivotaan, ettei ihan kauhean paljon loppujen lopuksi jää omalle kontolle. Katsotaan.


Ennen paistamista


Muutenkin eilinen päivä oli hyvä päivä.
Hain aamulla töistä lisää luettavaa samalla kun vein pojat kouluun.
Luin eilisen postauksessa näkyvää Kwokin Käännökset -kirjan loppuun. Ihana tarina!
Nukuin kolmen tunnin päiväunet. Vähän on kroppa väsynyt, näemmä.
Join päiväkahvit ystävän kanssa mitä herkullisimman pullan kera.
Terassilla olisi jo melkein tarjennut.
Aurinko paistoi koko päivän ja lumet ovat sulaneet pihasta. Lämpötila huiteli +10ssä.
Illan touhusimme rauhassa esikoisen kanssa kotosalla, kuopushan lähti isälleen.

Leppoisaa!


***

Tässä meidän puput pienenä



kanin homeoireet on haku, jolla on päädytty Majaani. Suokaa anteeksi, tiedätte, että suhtaudun vakavasti melkein kaikkiin homeasioihin, mutta tämä pisti ihan vähän naurattamaan.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Huonossa hapessa

Silläkin uhalla, että menee ihan ruikuttamiseksi, kerron, että vieläkin on melko rankkaa. Olen edelleen puoliksi toimintakyvytön iltaisin, eikä töissäkään järki ihan kaikkein hehkeimmin ole juossut. Kroppa on ihan lopussa ja nukun päiväunien lisäksi sellaisia 8-9 tunnin yöunia. Pitäisi riittää mutta kun ei riitä. Kävin valittamassa oloani työterveyslääkärillä ja hän määräsi minut ja elimistöni lepäämään, sairaslomalle. Ensi viikolla on myös aika astmakontrolliin, joten katsotaan nyt kokonaisvaltaisesti kuinka hyvässä tai huonossa hapessa oikeasti olen. Pieni hengähdystauko on nyt enemmän kuin tarpeen.


On muuten mielenkiintoinen kirja


Lisäksi meillä sattui viime viikonloppuna se kodinkoneiden joukkoitsemurha. (Esikoinen paahtoi leipää, jolloin paahdin iski kipinää, aiheutti virtapiikin, poltti sulakkeen ja rikkoi sekä television että tietokoneesta näytönohjaimen.) Vakuutusyhtiö haluaa, tietysti, korjausarviot vioittuneista laitteista. Ja ettei menisi ihan liian yksinkertaiseksi, niin olen hommannut alku viikosta luvat molempien myyjiltä, että voimme lähettää vekottimet arvioitavaksi ja saamme vakuutusyhtiön kaipaamat paperit. Toinen firma veloittaa kyseisestä korjausarviosta 75 ja toinen 55 euroa. Tottahan ne paperit on pakko tilata, mutta pahimmassa tapauksessa tässä käy omavastuineen ja näine kuluineen niin, että jään vaan entistäkin enemmän miinukselle. Tiedä häntä.

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Kun tulin eilen väsähtäneenä kotiin, postilaatikossa odotti paketti. Sieltä paljastui kuvan kirjan välissä oleva ihana kirjanmerkki. Te olette kyllä aarteita, minua on viime aikoina koskettanut niin moni enkelinsiipi ettei tosikaan. Kiitos kaunis siis! Ja tänään kuopus lähtee isälleen pitkän viikonlopun viettoon, joten leponi alkaa oikein toden teolla.

***

Niin, ja piristäähän minua se kuopuskin, aina. Eilen hän ilmoitti iltapäivällä kotiovella minulle kirkkaalla äänellä: "Mulla on äiti hyvä idea. Mä meen sohvalle makoilemaan ja kattomaan Supermania ja sä palvelet mua!"

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Raskas aihe, kepeät kuvat

Maanantai oli taas kurja päivä. Sekä minä että esikoinen voimme todella huonosti koulun ja töiden jälkeen. Nukuimme pari tuntia iltapäivällä kukkuaksemme sitten illemmalla kun olisi ollut aika joutua pehkuihin, että olisi pirteänä taas seuraavan päivän. Mietin, kuinka pitkään tätä jaksaa? Käydä töissä ja sitten olla illalla kotona ihan raato. Kuopus on onneksi sellainen kun on, se itse ehdotti ruoan jälkeen, että "mennään sun sänkyyn köllimään ja mä kuuntelen äänikirjaa". Minä sain torkuttua ja poika kiehnäsi tyytyväisenä vieressä. Kun heräsin, oli sängyssä roikkumassa tällainen Batman-kuvaelma:




Eilen päätin varata työterveyteen lääkäriajan ja sainkin peruutusaikaa heti tälle päivälle. Vaikka eihän tälle asialle lääkärikään mitään mahda, mutta jos kävisi juttelemassa selviytymiskeinoista ja katsomassa taas missä mennään. Alkaa nimittäin olla jaksu aika kortilla jälleen. Olen myös kartottanut uusia ilmanpuhdistusmenetelmiä (aina pitää pysytellä ajan tasalla) ja jutellutkin yhden kotimaisen putsarin valmistajan kanssa. Tämä kone tulisi kirjastosaliin. Katsotaan.

Minä en ole ollenkaan yksin tämän asian kanssa. Helsingin Sanomat uutisoi toissa päivänä altistuneista opettajista ja oppilaiden oireilusta. Kertomukset olivat hyvinkin tuttuja. Eniten minua kuitenkin huolestuttaa lapset. Ne, jotka eivät osaa oikein kuvailla kurjaa oloaan, joiden sairastelu laitetaan automaattisesti sen piikkiin, että päiväkodissa ja koulussahan aina kulkee pöpöjä ja sairauksia piisaa. Tottahan se on, mutta niin on sekin, että aika moni kuntien kiinteistöistä on vanha ja vanhanaikainen, mitä vaikkapa ilmanvaihtoon taikka talotekniikkaan tulee.

THL on tehnyt tutkimuksen (jota en tähän hätään löytänyt, mutta siihen viitataan mm täällä) jonka mukaan jopa liki joka toinen lukio tai ammattikoulu kärsisi sisäilmaongelmista. Vaikka muistetaan, että sisäilmaongelmia on erilaisia ja eri asteisia, on luku silti huima. Jos lapsemme viettävät 6-8 tuntia päivässä 2-19 -vuotiaina rakennuksissa, joissa sisäilma ei ole kunnossa, räjähtää meille jossain vaiheessa aikamoinen kansanterveydellinen pommi. Tuula Putus vilauttelee jonkinlaisia lukuja tässä artikkelissa. Vaikka kaikki eivät sairastu tai altistu, mutta kun on laskettu, että yksikin astmapotilas maksaa 200 000-450 000 riippuen siitä, onko potilas lapsi vai aikuinen, ei summa ole ihan vähäinen. Astma on neljä kertaa yleisempää homeista kärsivillä ihmisillä kuin verrokeilla.

Eilen oli samaisessa lehdessä juttu, että kolme professoria kaipaili homesairauksiin erikoistuneita terveydenhoitoyksiköitä. Se olisi kyllä tervetullut lisä, koska liian usein terveysasemalla ei ole riittävää tietoa ja osaamista tässä monisyisessä asiassa. Oireita vähätellään, potilaiden korvien väliä epäillään. Melko raskasta, kun päällä on sairastelukierre, kenties omaisuuden menetys (jos homeongelma on kotona) tai mahdollinen työkyvyttömyys (jos se on työpaikalla).



***



Meillä on, paitsi värkätty legoista, myös pohdiskeltu syntyjä syviä:


Jos Mutanttininjakilpikonna ja Ninjamangusti taistelevat, kumpi voittaa?

Onko pingviineillä sieraimet?

"Miten pienet lepakot oppii nukkumaan pää alaspäin?"
- Hmm, ehkä niitten äitilepakko opettaa ne.
"Mutta entä jos ne ei saa unta?"

Tuleeko päättömistä tipuista päättömiä kanoja?

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kuulokulma ja kurkistus kukkapenkkiin

Viikonloppuna kurkistin kukkapenkkeihin ja kas kas, ensimmäiset sieltä jo puskevat ylös. Melko varhain! Sunnuntaina bongasin myös ensimmäiset joutsenet - niiden klaklatus on minulle se kaikkein varmin kevään merkki. Eilen tänään huomenna on kuudesta kahdeksaan astetta lämmintä ja aurinkokin tulee näkyviin pitkästä aikaa. Hiekka pölisee. Linnut livertävät. Ah! Se on joka vuosi yhtä ihanaa, kun huomaa, että talvi taittuu. Että kevät tulee sittenkin - ja sen jälkeen kesä. Minä olen niin kesäihminen. Mutta on sanottava, että tämä(kin) talvi on mennyt suuremmitta ongelmitta. Liekö osansa d- ja c-vitamiineilla?


Kuva otettu 8.3.



Luin mielenkiintoisen  keskustelunavauksen kirjastojen äänimaisemasta. Siinä törmäsin ensimmäistä kertaa sanaan kuulokulma (vrt. näkökulma). Mahtava uudissana, otan sen heti aktiivikäyttöön. Minä olen vanhoillinen paitsi kirjastoissa saunomisen suhteen, myös siinä, että kirjastot saisivat kernaasti olla aika hiljaisia paikkoja. Tätä periaatetta koitan ylläpitää meidän kirjastossamme, ja välillä se on varsinaista tasapainottelua. Enää ei tietenkään ole sellaista ehdotonta hys-hys-hiljaisuus -vaatimusta kuin ennen - ja hyvä niin - mutta silti haluaisin, että lukurauhaa etsivä sen meiltä voisi löytää. Ihan kaikki lapsiperheet vaikkapa eivät ole kanssani samoilla linjoilla, teineistä nyt puhumattakaan. Joskus koen ongelmalliseksi sen, että vanhemmat eivät opeta lasta puhumaan hiljempaa kirjastossa. Kumpaa minä silloin menisin ojentamaan - lasta itseään vaiko vanhempaa?



Kuva otettu 8.3.



***


Meillä on jo kuopuksen isän kanssa periaatteessa kuopuksen kesätapaamiset sovittuna. Tai ainakin teimme sellaisen raamin jota koitamme sitten työmaalla sovitella koko porukan kesälomiin. Onneksi nämä asiat ovat aina sujuneet jouhevasti - sekä kuopuksen isän, että työkavereiden kanssa.

Alustavan keskustelun lopuksi totesin:

"Laitan tästä vielä sähköpostin sulle, niin voit tarkistaa mitä sovittiin ja jää mustaa valkoisella. On hyvä, että pystytään puhumaan puhelimessa, mutta joissain asioissa mä haluaisin kuitenkin jatkaa sitä s-postilla sopimista. Puhuessa asiat jää vähän ilmaan ja on kätevää, kun kirjoitettuna niihin voi aina palata."

"Tarkotaksä että kun mä en muista mitä on puhuttu?"

Bingo!

Pisti vähän naurattamaan...

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Hyvä viikonloppu

Nyt on jo vähän parempi...

Sitten viime kuuleman olen ehtinyt monenlaista.

Kärsinyt homeoireista ja nukkunut väsymystä pois. Perjantaina otin kahdet päiväunet, yhdet ennen kun hain kuopuksen ja toiset, kun hän oli tullut kotiin ja pelasi käsikonsolillaan. 

Olen myös nukkunut pitkiä yöunia vaikka joutunutkin heräämään kovin aikaisin. Silti heräämiset ovat olleet ihania, kuopus kömpii viereeni ja köllitään hetki kainalokkain. Minä jatkan vielä torkkumista sohvalla lasten ohjelmien aikana. 

Hain perjantaina kuopuksen koulusta kun hän oli tekemässä opettajan kanssa magneettikuvauksen vuoksi väliin jääneitä tehtäviä. Kuulin, että hän oli pitänyt luokan edessä tuntia lepakoista ja opettanut myös lepakkomatematiikkaa. Opettaja oli antanut demonstroida miten lepakot nukkuvat, ja kuopus oli roikkunut pää alaspäin pulpetista. Nostan opettajalle hattua ja sanoinkin sen.

Esikoinen sai välitodistuksen ja oli nostanut keskiarvoaan 8.2:sta 8.9:ään lukuisista poissaoloista huolimatta. "Ja mä en ees panostanut." Totesin, että jos panostaisi kevään, olisi se aika hyvä juttu. Me olemme ruukanneet äitini kanssa vähän palkita rahallisesti häntä hyvästä koulumenestyksestä. Jossain vaiheessa sopimus oli, että kymppi kympistä, mutta se purettiin, kun ketku esikoinen oli tehnyt saman diilin kummankin kanssa ja vetäisi seitsemän kymppiä todistukseen ja koitti netota 140€. Tuo poika on ysin oppilas ja ylikin, mutta homeoireet, poissaolot ja murrosikä ovat jonkin verran vaikuttaneet koulunkäyntiin. Olen tästä korjausliikkeestä kovin onnellinen - ja pojastani ylpeä, tietty!

Olen leikkuuttanut entistä lyhyemmän tukan.

Olen katsonut kainalokkain kuopuksen kanssa Voice of Finlandin ja se hihkaisi: tuossa on taas se Hintelä!



Bongannut vessastamme Batmanin


Kuvagooglasimme lepakkoja ja aika hulvattomia otuksia ne ovat. Varsinkin Pteropus giganteus johon en haluaisi törmätä pimeässä. Siipiväli voi olla 150cm, on siis osapuilleen tuollainen kuopuksen kokoinen liitäjä. Hrrr. Myös Batmanin hikipediasivu aiheutti tyrskettä. Niin lapsellinen minä olen.

Olen lukenut yhden kirjan loppuun ja aloittanut toista. Dekkareista pitäville voin lämpimästi suositella Harlan Cobenin uusinta, Lupaa ja vaikene. Aivan yhtä koukuttava kuin kaikki edeltäjänsäkin. Piti väsymyksestä huolimatta ahmia päivässä, parissa. Sen jälkeen aloitin Delacourtin Katseenvangitsijat, joka oli viihdyttävä, mutta ei kyllä yltänyt edeltäjänsä, Onnen koukkuja -kirjan, tasolle. Se oli oikea makupala!

Käyttänyt kuopusta ystävällään ja tehnyt sillä aikaa esikoisen kanssa hakemusta vakuutusyhtiölle. Leivänpaahdin iski kipinää esikoisen huoneessa, nostatti virtapiikin ja tuhosi tietokoneen ja tv:n. Gnjäääääh, arvatkaa olisiko minulla varaa  tällaiseen.

Syönyt pizzaa.

Käynyt saunassa.

Katsonut Avaran luonnon.

Istunut ystävän kanssa iltaa. Miten se piristääkään!

Käynyt Luonto ry:n kokouksessa ja vienyt sinne kasakaupalla esikoisen leipomia pullia.

Kaiken kaikkiaan olen - kuitenkin - viettänyt hyvän viikonlopun.
Nyt voi aloittaa taas uuden viikon!

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Maalla on mukavaa

vai miten se meni?

Laitan teille luettavaksi keskustelupalstalta bongatun ihanuuden, kun juuri nyt ei ole minulla ihan hirveän ihanaa. Toipuilen edelleen työviikon oireista ja eilen tapahtui elektronisten laitteiden joukkoitsemurha. Minulla ei olisi varaa moiseen.








"Tuohon vähän matkan päähän naapuritaloon muutti vuodenvaihteessa uudet asukkaat. Sen kummemmin ei ole tullut heidän kanssaan seurusteltua, kun tässä on metsääkin välissä. Muutamia kertoja tiellä törmäillessä on tervehditty.

Tänään oli sitten postilaatikkoon ilmestynyt viestilappunen jossa lukee näin: Hyvä naapuri, voisitko lakata pitämästä hevosiasi siinä tien vieressä olevassa aitauksessa, kun lapset kulkevat siitä ohi kouluun. Hyvin usein toinen hevosista esittelee 'elintään' kaikkien nähden. Ei ole lapsista mukava nähdä tuommoista koulumatkalla, ties miten vahingollisesti vaikuttaa pienimpien mieleen. Terveisin naapurisi xxxxxxxxxxxxx.

Täytyy sanoa että nyt olen ihan mykistynyt! En tiedä pitäisikö tuohon viestiin vastata jotain ja mahdollisesti mitä? Lähettäisinkö takaisin lappusen, vai soittaisinko, vai menisinkö ihan käymään? Vai pitäsikö tässä pitää peräti puhuttelu tuhmalle namusetä-ruunalle, joka kieltämättä aika usein kyllä tuulettelee kikkeliään. Ainakin luulisin että siitä elimestä tässä on kyse. Tuskinpa poitsu siellä pernaansakaan on vilautellut.."

"Onpas tänne tullut paljon vastauksia. Ilmeisesti asia 'järkyttää' muitakin. Kyllä me ollaan miehen kanssa nyt illan mittaan naureskeltu tätä asiaa. Taidan mennä huomenna ihan käymään tuolla naapurissa, kunhan nyt yön yli mietin mitä sanoisin. Mahtaa tosiaan uudet naapurit kesällä järkyttyä kun perimmäisen talon isäntä laskee lehmänsä laitumelle. Siinä sitä on sitten tissejä nähtävänä koko pellon täydeltä."

"No niin, täällä ollaan.. Yritin tosiaan tuossa hetki sitten mennä naapuriin. Olin oikein psyykannut itseni keskustelemaan asiasta ihan vakavissani, jos tosiaan osoittautuisi ettei kysymys ole mistään pilasta. Edes jonkinlainen naapurisopu olisi kuitenkin mukava säilyttää. Tuossa sitten tietä pitkin naapuria kohti kävelessäni aloin ajatella että: 'tässä sitä aikuinen ja täysjärkinen(?) ihminen on matkalla naapuriin keskustelemaan hevosensa munasta.' Alkoi taas naurattaa niin pahuksesti että oli pakko kääntyä takaisin kotiin kun meinasi tulla kuset housuun.

Kävin sitten vaan tarhassa heristämässä sormea riettaalle ruunalleni, joka lupasi pyhästi olla parantamatta tapojaan. Alkaa eläinparkakin jo ihmetellä, kun mamma ratkeaa nauruu joka kerta sen nähdessään. Taidan omalta osaltani jättää asian tähän ja kuulostella mitä tästä mahdollisesti seuraa. Täällä on kyllä ollut niin hulvattomia ideoita, että tekisi mieli ihan pilanpäiten väsätä ruunan rupsukalle jonkinlainen kalukukkaro tai siveyssukka."

"No niin, eipä tämä juttu tähän loppunut, vaan ruunan kikkelin seikkailut jatkuvat edelleen. Kävin tuossa kuuden maissa koiran kanssa pikaisella iltalenkillä ja kun palailin takaisin päin, törmäsin tiellä naapurin emäntään joka oli tulossa meiltä päin kamera kädessään. Ei edes tervehtinyt, vaan ensimmäiseksi kysyä töksäytti, olinko saanut hänen laittamansa viestin? Myönsin saaneeni. Seuraavaksi tokaisi että: 'et sitten tainnut ottaa asiaa vakavasti kun et ole tehnyt asialle vieläkään mitään?' Vastasin siihen että: 'juu, en todellakaan ottanut vakavasti' ja hymyilin leveästi.

Naapurin emäntä alkoi selvästi hermostua ja rupesi paasaamaan että, ei tämä ole mikään naurun asia. Lapset ovat kuulemma esittäneet kiusallisia kysymyksiä ja hän oli joutunut selittämään niille että kyseessä on umpisuoli! Ja ymmärtäisin kyllä miten vakavasta asiasta on kyse jos minulla itselläni olisi lapsia... Ja sitä varten he olivat juuri muuttaneet maalle, että lapset saisivat kasvaa turvallisessa ympäristössä... Ja...ja...mitähän vielä, en edes muista kaikkea kun tekstiä tuli kuin pyssyn suusta. Lopuksi rouva vielä sanoi että hän aikoo ilmoittaa asiasta poliisille, jos en siirrä hevosia muualle ja että hänellä on kuviakin todisteena. Heristi vielä uhkaavasti sitä kameraansa ennen kuin alkoi kiukkuisin askelin kipittää tiehensä. 

Aika harvoin jään sanattomaksi, mutta nyt en kyllä osannut muuta kuin haavi ammollaan tuijottaa poistuvan rouvashenkilön perään. Tuo oli jotenkin niin kertakaikkisen absurdi tilanne, kun asia sinänsä on ihan naurettava, mutta toinen ilmiselvästi tosissaan siitä vaahtoaa. Koirakin oli ihmetellen pää kallellaan seurannut rouvan paasausta ihan sen näköisenä kuin ei olisi koskaan nähnyt mitään noin outoa. Eikä kyllä varmasti olekaan. Mahtaa siinä poliiseillakin olla naurussa pitelemistä jos rouva ihan todella toteuttaa uhkauksensa. Tässä sitä nyt sitten mielenkiinnolla odottelen milloin pihaan kurvaa mustamaija ja vie riettaan roikottelijan mennessään. Vai tyytyvätköhän poliisit vaan lätkäisemään ruunaan sakkolapun."

"Aina vaan hullummaksi menee! Nyt on sitten poliisitkin käyneet. Hetki sitten läksivät pihasta ja heti täytyy tietysti päästä jakamaan tämä kaikkien kanssa. Tosiaankin pihaan kurvasi mustamaija ja 2 poliisia. Vähän huvittuneena ehdin ajatella että kohta viedään ruunaparkaa käsiraudoissa kuulusteltavaksi. Mutta poliisit alkoivatkin kysellä onko talon isäntä kotosalla. Siinä vaiheessa kyllä jo pelästyin, koska mies oli lähtenyt jo aikaisin aamulla työmatkalle ja ensimmäiseksi tuli tietysti mieleen että jotain on sattunut. Kun siinä hetki puheltiin, niin kävi kuitenkin ilmi että naapurin rouva oli tosiaankin toteuttanut uhkauksensa ja soittanut poliisille. 

Ilmoituksen vastaanottaja ei kuitenkaan ilmeisesti millään kyennyt ymmärtämään että kyseinen irstailija on eläin, vaan poliisit tulivat meille siinä käsityksessä että mieheni on se joka siellä tien laidassa esittelee lapsille kalustoaan! Onneksi olin säilyttänyt naapurilta saamani kirjelappusen ja näytin sitä poliiseille. Toinen ratkesi suoraan nauramaan, toinen sentään yritti parhaansa mukaan pysyä vakavana. Läksivät sitten naapuriin selvittämään asiaa. Jonkin ajan päästä palasivat takaisin ja pahoittelivat väärinkäsitystä. Kihisin tietysti uteliaisuudesta ja yritin kysellä mitä naapurissa oli tapahtunut. Eivät kuitenkaan suostuneet kommentoimaan muuta kuin että asia on kunnossa Toivottelivat vielä hyvää jatkoa ja läksivät."


***


Ne, jotka tänne saakka pääsivät: pitäkääpä pöksyt jalassa älkääkä vilautelko!