Kellot on käännetty. Piha on siistitty kesäkamppeista. Esikoinen kantoi isoimmat varastoon, minä järjestelin muuten. Linnuille on laitettu ruokintapaikka ja kynttiläkin sytytetty. Talvivaatteet kaivettu komeroista ja uudet kengät hankittu kuopukselle.
Kuva on otettu 17.20
Loppuviikoksi on luvattu lumisadetta. Autossa on nastat alla. Kirkasvalolamppu loistaa aamuisin. Minun puolestani antaa tulla vaan!
Onpas siitä aikaa, kun viimeksi olen tullut ilahdutetuksi tällaisella. Kiitos Marika ja kiitos Nollavaimo.
Tämän palkinnon tai tunnustuksen ohjeet ovat seuraavat:
1. kirjoita postaus tunnustuksesta logoineen 2. kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen 3. anna ohjeita aloittelevalle bloggaajalle 4. mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi 5. nimeä 10 bloggaaja tunnustuksen saajaksi
Aloitin bloggaamisen pian eroni jälkeen. Olin (ja olen) paljon itsekseni no oikeastaan poikien kanssa kotona ja iltaisin oli aikaa ja tarvetta aikuiskontakteille. Sittemmin tästä on tullut rakas ja tärkeä harrastus sekä myös yhteisö. Joitakuita teistä olen tavannut ihan livenäkin ja lisääkin tapaisin mielelläni!
Hmm, mikä minä olen ohjeistamaan ketään? No itse tykkään lukea aitoja ja elämänmakuisia blogeja mieluummin kuin siloiteltuja ja sellaisia "edustuksellisia". Mutta makunsa kullakin. Joka tapauksessa tästä pitää pitää ja oikeinkirjoituksenkin olisi hyvä olla jotakuinkin hanskassa. (Ollaanko me Nollis dinosauruksia?)
Minä voisin antaa tämän palkinnon eteen päin jokaiselle lukulistallani olevalle blogille, joten ottakaa tai jättäkää, ystävät!
***
Tässä loppukevennyksenä syysmasennusta torjumaan laittamani valot. Sinne pääsi eilisen hammaslääkärireissun jälkimainingeissa jotain tulevaan halloweeniin viittaavaa.
Ainakin minun Forecani oli palannut. Tosin nyt kun sitä katson, mietin, olisinko sittenkin halunnut olla autuaassa tietämättömyyden tilassa. Eilinen kommenttikentän keskustelu sääpalveluista kertoi ainakin sen, että olette avuliaita ja että meillä kaikilla on oma maku. Minä hahmotan parhaiten tällaisesta näkymästä:
Nyt kun tuota katsoo, niin kyllähän se on aika vaihtaa talvirenkaat. Olemme sopineet, että jätän tänään autoni iltavuoron ajaksi luottokorjaajalleni ja töiden jälkeen noudan sen sieltä. Mahtava palvelu!
Eilen kävi myös hieroja. Olen ruvennut ottamaan hermoratahierontani kokovartalokäsittelynä ja kylläpä muuten olenkin sitten kokovartalolöysä sen päälle, jos olin sitä jo puolikkaankin jälkeen. Pojat saivat tyytyä pinaattikeittoon, munavoihin ja karjalanpiirakoihin. Helppoa ja nopeaa. Ja sitten takaisin sohvalle lötköilemään.
Kohta menen sovittamaan kiskoa hammaslääkäriin. Kirkasvalolamppu tuossa vieressä möllöttää. Projekti Akka kuntoon etenee!
- teini läpäisi autokoulun teoriakokeen täysillä pisteillä. Wow! Joskus siellä on ollut sellainen tarjous, että kakkosvaiheen saa ilmaiseksi moisesta suorituksesta. Opettaja lupasi selvittää onko tarjous voimassa. Kunpa olisi, se olisi n.150€ arvoinen napakymppi. Mutta ei se kuitenkaan ole, koska eilen oli muuten huono päivä ja tänään on huono mieli.
- satoi lunta! Olin täysin ennaltavarautumaton, koska typerä Foreca ei suostu näyttämään minulle muuta kuin Hällssingin sään, ei tätä tuppukylää ollenkaan. Hesarin säätä en osannut ollenkaan tulkita kun olen tottunut Forecaan. Tottumus on toinen luonto vai miten sitä sanotaan? Tyhmä sanonta joka tapauksessa.
- kiukutti erinäiset eksään liittyvät ja liittymättömät asiat
- teinikin kiukutti ja sitä kiukutti ja se ärhenteli ja minä mietin lopetanko palvelut vähin äänin vai pidänkö "sen lauluja laulat kenen leipää syöt" -saarnani vai peräti molemmat.
- olimme kuopuksen kanssa kotona edelleen ja pää meinasi pudota hartioilta. Hohhoijaa. HOHHOIJAA!
Tajusin, että minä leivon ja laitan yhtään mitään vähänkään vaativampaa ihan hirvittävän harvoin. Esikoinen on meillä se, joka osaa nämä hommat parhaiten, joten olen suosiolla ulkoistanut ne hänelle. Nyt kuitenkin intouduin eilen - vapaa- ja sairaspäivän ajanvietteeksi - kokeilemaan yrtti-juustobostonia keiton kaveriksi. Kun hiivasta ei mennyt tuohon kuin puolikas, leipasin vielä sämpylätkin kuopukselle, kun arvelin, ettei eksoottisempi baakkelsi hälle välttämättä maistuisi. Esikoinen on onneksi kasvanut jo varsin ennakkoluulottomaksi nuoreksi mieheksi, vaikka hänkin ronklasi aikanaan oikein kunnolla. Toivoa siis on!
Hyviä olivat, molemmat
Kuopus tosiaan oli jo eilen sen verran räkäinen ja päätin jäädä hänen kanssaan kotiin. On tämä lyhennetty päivä aika kätevä: voin itse määritellä milloin teen sen 25h/viikko. Nyt siirsin maanantain tunnit tehtäväksi perjantaina ja voin hoitaa lasta kotosalla. Tältä päivältä tulee kyllä sitten ihan rehellisiä miinuksia.
Pienestä flunssasta ja siitä, että säätiedotus lupaa räntää, huolimatta tällä ollaan positiivisella mielellä. Juuri mietin, että on kohta jo marraskuu eikä pimeys ja kylmyys vielä ole päässeet pahasti ahdistamaan. Toivon, että kirkasvalolamppu auttaa tähän jatkossakin ja mieli pysyisi pirteämpänä. Niin, ja piristystä tuovat myös pienet suunnitelmat tulevaisuudessa: päätimme kuopuksen kaverin äitin kanssa pistää veronpalautukset poikien kanssa tehtävään reissuun. Lähdemme Helsinkiin - ja arvannette, että Pokemonjahtiahan siellä on luvassa.
Voidaanko me käydä kiittämässä sitä rouvaa? kysyi kuopus, kun kerroin, miten hänen uniliinansa ommeltiin paikallisessa tekstiilikaupassa.
Olin esikoisen kanssa ensikodilla oppinut, että kapalo, joka myöhemmin oli sitten vain uniriepu, helpotti rauhoittumista ja nukahtamista. Niinpä sellainen kuopuksellekin teetettiin. Ompelun aikana lapselle tuli nälkä ja kävin sovituskopissa imettämässä. Nykyisinkin kyseinen liina on olemassa, mutta hädin tuskin tunnistettavissa.
Tämä ennen-kuva on otettu 2007 Kreikassa. Liinan alla nukkuu kuopus.
Pitääkin selvittää onko entinen kauppias vielä elossa ja oikeasti käydä kertomassa, että liina - tai se mitä siitä on jäljellä - on edelleen tärkeä ja kiittämässä myös.
viikonloppu, joka tuntuu loputtomalta, vaikka on vain kolmipäiväinen
ystävien tapaamista, kaikilla
kuopuksella oli eilen kaveri kylässä kun hänen vanhempansa olivat molemmat töissä
esikoinen kävi kamujensa kanssa kuntamme rantasaunalla ja
minulle tulee ystävä tänään iltaa istumaan.
Leppoisaa!
Niin, ja se kirkasvalolamppu. Sain sen torstaina ja olen testaillut kahtena aamuna. Tuossa se nyt möllöttää kuin kuulusteluvalo.
viikon viimeinen työpäivä. Ja miksei täynnä sitä toivoakin.
On ollut erilainen työviikko. Selvisin reissusta hyvin - kiitos tsempeistä - ja olin itsestäni vallan ylpeä. Paniikki ei iskenyt kolmellakaan kaistalla, epämukavuutta toki oli. Samoin toisten tätien, ihan ventovieraiden (hui), kanssa jutustellessa, mutta selvisin siitäkin. Päivä oli antoisa ja ajatuksia herättävä.
Kimpusta alkaa olla muisto vain, mutta lämmin sellainen.
Viikko on muutenkin vierähtänyt nopeasti. Kuopus tulee iltapäivällä kotiin: hän on ollut isänsä kanssa Lontoossa. Saanen nähdä, millaisia Pokemoneja siellä tuli vastaan ja muutoinkin kuulla reissusta. Eilen jo puhelimessa aloitimme.
Ystäväkin on palannut syyslomamatkalta, heti tänään pitää nähdä.
Iltavuoro, ja sitten minullakin on pieni loma. Kolmen päivän viikonloppu poikien kanssa rauhassa. Tervetullutta!
Pitkästä aikaa. Ja lähtö on ennen sitä kuuluisaa sian pierua. Ei siinä muuten mitään, mutta joudun ajamaan minulle vieraaseen Suht Isoon Kaupunkiin omalla autolla, kun julkisten aikataulut olivat ihan mahdottomat.
Onneksi ei sentään ole silloin pimeää
A-pu-va!
Onneksi on googlen street view, jolla saatoin vakoilla reittiä, risteyksiä ja ryhmittymistä.
...rentouttava viikonloppu, joka huipentui eiliseen lötköttelypäivään.
Minusta on ihana herätä rauhassa niin, että vaikka havahtuisinkin "liian aikaisin", rupean lukemaan ja kohta jo silmät painuvatkin uudestaan kiinni. Tein tätä pariin otteeseen ja nousin sängystä vasta varttia vaille yksitoista.
Katsoin putkeen kaksi jaksoa Australian MasterChefiä jotka viikolla jäivät näkemättä. Mainoskatkoilla surauttelin smoothieta aamupalaksi ja keitin kahvitkin.
Esikoinen harrasti samaa, lojui sängyssä vielä pitkään herättyäänkin ja hänen aamkahvinsa olivatkin sitten minulle jo päiväkahvit.
Lueskelin rauhassa sohvalla ja koin ihanan onnenhetken. Tässä on hyvä, nautin kodista, kukasta, kynttilöistä, elämästä.
Iltapäivällä kävimme hiekkakuopalla ajelulla esikoisen kanssa ja minua ei pelottanut yhtään hänen kyydissään, päin vastoin. Hyvä kuski tuosta tulee, tatsi ja tuntuma auton kanssa oli heti ihan toinen kuin äitillänsä. Voin, sitten kun se aika tulee, huoletta lainata hänelle autoa.
Syötiin herkullista kasviskalacurryä, saunottiin ja minä väijyin vielä Tähdet, tähdetkin.
Tuli taas huomattua, että on se muuten ihan mainiota, kun viihtyy omien lastensa seurassa.
Minulla, joskus, karkkihyllyllä. En tiedä ottaisinko suklaata, salmiakkia vai laksitsaa - nämä kaikki ovat yhtä lailla mieleeni ja ei-niin-salaisia paheitani.
Bingo!
Ristus, että muuten oli hyvää.
Nyt onkin sitten todella kysyntää itsehillinnälle, kun koitan vähentää makean syömistä!
Täysin vastuutonta mutta harkittua toimintaa: eilen tililläni oli 7€ rahaa, tänään on tilipäivä ja päätin sijoittaa viimeiset pennoset itseeni:
astelin kukkakauppaan ja sanoin ihanalle puodinpitäjälle, jota voin varmaan jo sanoa uudeksi ystäväksenikin, että asettelisi minulle viikonlopun- ja lomanalottajaiskukan. Kerroin myös budjetin ja sen, että en halua käyttää ystävyyttämme hyväksi enkä mitään "säälikimppua".
Halusin olla vastuuton.
Halusin piristää itseäni.
Halusin kannattaa vaatimattomalla panoksellani yrittäjää sen sijaan, että olisin ostanut kukkia päivittäistavarakaupoistamme.
Miten kaunis siitä tulikaan.
Olen sikaonnellinen tuosta!
***
Loma alkaa siinä mielessä, että kun saan kuopuksen isänsä matkaan syyslomalle, ei minun tarvitse huolehtia kuin itsestäni ja vähän esikoisesta torstaihin asti, vaikka töissä päivät olenkin. Ja tänään esikoinenkin on mummilla yökylässä. Kun pääsen hierojalta, aion ostaa tilipäivän kunniaksi myös viiniä, lötkähtää sohvalle, katsoa Vain elämää ja naaaauuuuuttttiiiaaaa!!!!
Kirjoitin viime marraskuussa kuinka tilasin NetAnttilasta pöytälampun vaikka tarkoitus oli hankkia kirkasvalolamppu. Reklamaatiooni en saanut vastausta ennen kun tein sen toisessa yhteydessä uudestaan. Päätin tästä hyvästä boikotoida koko lafkaa ja konkurssiinhan se meni - hih. No, nyt vuoden tarkkaan harkittuani päädyin sittenkin tilaamaan pyöreän pöytävalon itselleni.
Saa nähdä miten tämän kanssa käy ja onko siitä apua. Pitäisi siis olla kirkasvalolaite tämän. Nyt on ollut vähän väsymystä ja alavirettäkin ilmassa, eikä ole vielä edes talvi. Paitsi että meillä oli eilen aamulla tämännäköistä!
Kyllä se oli lunta eikä kuuraa!
Joku tassutteli aikansa terassilla ja tuli sitten sisään kuvaamaan jälkiään.
Plääh, sain tässä keväällä parsakaalista ihan kaamean "taudin", oksensin ja tärisin ja olin ruikulilla. Nyt sama juttu lounaalle ottamani poikien höyrytetyn parsan jämän kanssa.
Kuopus teki kässässä hernepussin päivitettynä tähän päivään. Arvatkaa, ketä on pommitettu takamukseen koko ilta? Olen kuulemma harvinainen Butt-Pokemon...
Kuopus sai pallon kovalla voimalla käteensä niin että etusormi sai osuman ja käsi taipui taaksepäin. Kun kipu ei hellittänyt seuraavana aamunakaan menimme lääkärille ja saimme lähetteen röntgeniin. Pajunvitsamurtuma ranteessa.
Potilas on ihanan rauhallinen ja sopeutuva, eikä kivulias lainkaan. Kuvat on otettu sen jälkeen kun on käyty suihkussa pussi kipsin suojana ja pelattu sillä aikaa kun minä ja esikoinen saunoimme.
Nimittäin Maija Aallon kolumni Poimi köyhä puolukoita - etuoikeutettujen neuvot satuttavat. Varsinkin kohta "kuka vaan voi solahtaa turvaverkon läpi". Tämä on niin totta. Hetkellisen köyhyyden nyt kestää ihan kuka vaan, mutta jatkuva kituuttaminen ja näköalattomuus käyvät raskaaksi. Kävin eilen kuntamme "työelämävalmentajan" juttusilla - summasimme työkokeilun tulokset - ja käytin juuri tuota ilmaisua. Niin kauan kun pystyn käymään töissä edes osa-aikaisesti, roikun edes jossain määrin turvaverkon varassa. Kieltäydyn ajattelemasta aikaa, jolloin näin ei enää ole. Turvaverkkoahan ei tämän sairauden yhteydessa tunneta. Tai sellainen saattaisi löytyä ainoastaan siinä tapauksessa, että masentuisin (mikä tapahtuu monelle altistuneelle, enkä ihmettele sitä lainkaan, sen verran rankkoja juttuja tulee eteen), mutta sekään ei olisi tämän sairauden turvaverkko.
Kuten tuossa kolumnissakin käy hyvin ilmi, on niin kovin helppo neuvoa muita. Ja vielä helpompi on unohtaa, että toinen elää Ihan Koko Ajan kädestä suuhun ja minimibudjetilla. Viaton "Lähdetäänkö taas pitkästä aikaa ulos syömään" voi tuntua viidennellä kerralla vähän loukkaavalta. Tai "Pitäiskö mennä Sokoksen 3 plus 1 -päiville kattelemaan jos silmiin sattuis jotain kivaa" herättää kauhean kateuden. Meitä työssäkäyviä köyhiä on paljon, ja trendi tuntuu olevan, että enemmänkin olisi tulossa, koska "eihän työllä tarvitsekaan elää" ja "matalapalkka-alojen pitäisi vaan tyytyä palkkaerojen kasvuun".
Minä menen metsään poimimaan sieniä. Se alentaa verenpainetta!
Mietittekö te koskaan sitä toista tietä, vaihtoehtoa, sitä, miten elämä olisi voinut mennä, mikäli olisi jossain kohtaa valinnut toisin?
Olisi voinut valita toisen opintosuunnan? Elämänkumppanin?
Tämä elämä on kyllä ihan hakuammuntaa.
Jos minä olisin silloin 25-vuotiaana ottanut kauppakorkeassa opiskelleen Timon kehut ja ihailun auliisti vastaan ja ruvennut pikku rouvaksi?
Tai vielä sitä aikaisemmin valinnut sen pojan, Antin, josta minulle tuli mieleen koira. Ajattelin silloin, että otan mieluummin lemmikin kuin parisuhteen.
Mitäs, jos olisin jäänyt ensimmäisen pitkäaikaisen poikaystäväni kelkkaan ja olisin nyt menestyvän muusikon vaimo?
Tai sitten sen, johon tunsin kovasti vetoa, mutta emme koskaan päässeet aloittamaan suhdetta?
Tai sen, jonka kanssa meillä oli yhteistyö- ja avunantosopimus. Saatoin soittaa hänelle, kun oli pakottava tarve läheisyyteen ja seksiin. Entä jos olisimmekin ruvenneet rakentamaan Ihan Oikeaa Suhdetta?
Kuinkas sitten se miespuolinen ystävä, jonka kanssa oli aina hauskaa, kävimme Mustikkamaalla piknikillä, kuuntelimme kannettavalta levysoittimelta musiikkia. Hän olisi jossain vaiheessa halunnut suhdetta kanssasi. Sitten kun minä mietin, olisinko sittenkin voinut kuvitella meidät yhdessä, hän jo seurusteli toisen kanssa.
Tai sitten se mies, joka ihastui heti, mutta oli minulle selkeästi vain kaverityyppi, ihana, älykäs, mielenkiintoinen siksi. Kun sitten pääsi yli "ihastuksestaan" olimme vuosia hyvät ystävät. Entäs jos...
Entäpä ne pari nettitreffiä? Jos olisin antanut heille toisen mahdollisuuden tai sen luomuviljelijän suhteen seitsemännen? Olisiko minusta tullut raviohjastajan vaimo ja viljelijä?
Entä jos en olisikaan päättänyt kuopuksen isän nähtyäni selvittää kuka hän on ja lähettää hänelle sähköpostia. Mitä olisikaan tapahtunut? (Tämä on erityisen "kivulias" JOS, koska kuopus on niin ihana ja haluan toki ajatella, että näin piti mennä!)
Minä olen päättänyt olla jossittelematta. Eihän niin voi elää elämäänsä, että miettii, miten olisi voinut toimia. Valinnoistaan voi toki oppia, mutta niiden takana pitää voida myös seistä.
Olisi ihanaa, jos jakaisitte minulle omat "entäs jos" -tarinanne.
Välillä tuntuu, että seinät kaatuvat päälle. Tänään on ollut sellainen päivä. Päätin eilen työkokeilun, jossa testasimme, olisiko minusta joskus palaamaan täysipäiväiseksi työntekijäksi. Heti alkumetreillä minulle selvisi, että ei. Ei todellakaan. Nämä kolme kuukautta ovat olleet aikamoista sinnittelyä. Syyskuu yhtä saikuttamista. Viimeksi, kun lähdin terveysasemalta, sairaanhoitaja jäi tuijottamaan ikkunasta ulos otsa kurtussa todettuaan sitä ennen, että "On tää sun tilanteesi Marjaana ihan hirveä". No niinpä.
Aika pysähdyttävää oivaltaa, että olen 46-vuotias, enkä koskaan enää - jollei jotain ihmettä tapahdu - tee kokopäivätyötä. Aika näyttää, palaako vastustuskyky ja voinko jatkaa tätä lyhennettyä entiseen malliin. Aika näyttää myös, kuinka kauan kroppani ylipäätään kestää näinkään. Sitä ei voi ennustaa eikä ajatella liikaa etukäteen, jottei ihan ahdistus veisi. On elettävä päivä kerrallaan. Joskus se onnistuu paremmin, toisinaan katkeroittaa ja on vaikeampaa.
Taloudellisestihan tämä on totaalinen katastrofi. Eläkekertymää ja -ikää en uskalla edes ajatella. Ainoa ratkaisu (sekä nyt että pidemmällä tähtäimellä) olisi se pienempi ja halvempi (ikioma) Maja. Kävin kävellen kaupassa, oli upea syksyinen ilma, tuuli puhdisti vähän päätä ja ajatuksia, mutta talojen katselu ahdisti. Täältä ei löydy minulle riittävän puhdasta oikeassa hintaluokassa olevaa kotia. Ei vaan löydy. Olen pyöritellyt kaikki epätavallisetkin ratkaisut, pappilan, ulkorakennukset, kaikki.
Rahaa on tilillä nolla euroa, lompakossa kaksi. Maanantaina toki tulee asumistuki ja elatustukikin pian. Niillä mennään tilipäivään. Tilistä reilusti yli puolet kuluu vuokraan. Sitten sinnitellään ensin lapsilisään ja taas uuteen asumistukeen. Tämä ei lopu koskaan. On ihan hiukkasen toivoton olo.
Vaikka luonnoksissa olevassa seuraavassa postauksessa toteankin, että jossittelussa ei ole mitään järkeä, niin välillä tulee mieleen: entäs jos emme olisi muuttaneet hometaloon?
Niinpä!
Lottovoittoa odotellessa.
Sitä ennen taidan vetäistä oikein kunnon lauantaikännit. Plääh!
